Virheiden tunnustaminen on viisauden alku

28.10.2014 Francis McCarron

Suomi rämpii suossa, enkä tässä yhteydessä tarkoita ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen avausta soidensuojeluohjelman uudelleenarvioinnista, joka oli ilahduttavin uutinen hallituksesta pitkiin aikoihin. Se osoitti johtajuutta. Sellaista on ollut ikävä.

Meidän kokoomuslaisten on kyettävä tunnustamaan tosiasiat, ja tässä yhteydessä se tarkoittaa virheiden tunnustamista.

Ensimmäinen virhe tehtiin, kun nykyinen hallituspohja muodostettiin vuonna 2011 yhdessä vasemmistopuolueiden kanssa. Ei ollut vaihtoehtoja, väitettiin. Se saattoi pitää paikkaansa, mutta eurokriisin pahimman myllerryksen lakattua, se totuus viimeistään väistyi.

Anteeksiantamaton virhe, mikä tehtiin heti hallituksen synnyttyä, oli lähteä veronkorotusten tielle. Staattisesti laskettuna veronkorotuksia on tehty useassa otteessa miljardien eurojen edestä, lopulta ne tuovat valtion kassaan tämän vuoden tasolla vain noin kaksi miljardia euroa lisää. Siinäkään luvussa ei ole otettu huomioon sitä, minkälainen verotuottolaskelma olisi, jos veronkorotukset olisi kokonaan jätetty tekemättä. Väitän, että aika monta työpaikkaa on jäänyt syntymättä tai on suorastaan kadonnut pelkästään sen takia, että sekä työn verotusta että kulutusverotusta on kiristetty.

Näin yrittäjän näkökulmasta veronkorotukset tekevät ihmisten palkkaamisen hyvin haasteelliseksi.

Kolmas virhe on se, että rakenteellisia uudistuksia ei saatu aikaiseksi. Eläkeiän nostosta onneksi löytyi sopu. Sekin onnistui vain, koska se ei ollut hallituksesta, vaan työmarkkinajärjestöistä kiinni. Sillä puolella neuvottelukulttuuri näyttäisi vielä jotenkuten toimivan.

Kuntien tehtävien karsimisessakaan ei ole edetty toivotulla tavalla. Sosiaaliturvaa ei ole kyetty uudistamaan kannustavampaan suuntaan. Kuntauudistus meni puihin. Nyt voimme olla jälkiviisaita. Ei kannata puskea väkisin läpi sellaisia uudistuksia, joilla ei ole kansan laajaa tukea.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu-uudistus (sote-uudistus) näyttäisi jälleen kerran pysähtyvän seinään. Surkeaa. Sote-sopu ei ollut hyvä. Sen olisi voinut tunnustaa heti alkuun. Ilman selvää mahdollisuutta yksityisen palvelutarjonnan laajentamiselle sote-uudistus vain kasvattaa sosiaali- ja terveydenhuollon hintalappua veronmaksajille. Jos sote-uudistusta ei korjata siten, että se on perustuslain puitteissa hyväksyttävissä ja se asettaa yksityiset palveluntuottajat samaan asemaan julkisten tuottajien kanssa, sote-uudistus kannattaa jättää seuraavalle hallitukselle.

Toimintakykyinen hallitus olisi kyennyt jo hallitusohjelman yhteydessä sopimaan uudistuksen detaljit. Nyt kumpikin hallituksen leiri kuvitteli pystyvänsä jallittamaan toinen toistaan. Ei se niin toimi. Joko uudistukset rakennetaan luottamuksen varaan, tai etsitään toiset, luotettavammat kumppanit.

Poliittinen neuvottelukulttuuri on rikki.

Siitä huolimatta minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö pääministeri Alexander Stubbilla olisi tahtoa ajaa läpi ronskeja rakenteellisia uudistuksia, joilla helpotetaan työntekijöiden palkkaamista, lisätään työn tarjontaa ja alennetaan veroja. Hänen linjansa on aivan oikea: ostovoimaa parantavat veronalennukset yhdistettyinä sääntelyn aiheuttamia jäykkyyksiä karsiviin rakenteellisiin uudistuksiin.

Ikävin virhe on valitettavasti se, että hän on luottanut hallituskumppaneihinsa ja kuvitellut, että uudistuksia saataisiin aikaiseksi. Ei ole saatu, eikä saada. Sen me kaikki näemme nyt.
Me tarvitsemme uuden alun. Me tarvitsemme uuden mandaatin ja toimintakykyisen hallituksen pian.

Kirjoitin helmikuussa blogissani, että “mikäli hallitus ei kykene päättämään riittävän suurista leikkaustoimista, hallituksen on jätettävä eroanomuksensa, ja tehtävä heti tilaa uudelle hallitukselle, tarpeen vaatiessa ennenaikaisten eduskuntavaalien kautta”.

Se juna meni jo, valitettavasti. Se on suurin virhe, mikä on tehty, ettei hallitusta jätetty silloin, kun siitä olisi ollut vielä iloa.

Jos nyt hallitus jättäisi eroanomuksensa, ja järjestettäisiin uudet vaalit, ne järjestettäisiin aikaisintaan helmikuussa. Siis kaksi kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää. Hallitus jatkaisi joka tapauksessa toimitusministeristönä maaliskuulle saakka vailla sitäkään toimintakykyä, mikä sillä nyt on.

Eikö hallitus silti kannattaisi jättää? Siinä on oikeastaan vain yksi keskeinen este. Ensi vuoden budjetti pitää hyväksyä eduskunnassa ilman riskiä siitä, että ennenaikaisten vaalien alla eri ryhmät lähtisivät rikkomaan budjettikuria ja keksimään uusia menokohteita, jotka rahoitettaisiin lisävelalla.

Kaikkien aikojen vaalibudjetti tehtiin vuonna 1990, kun ei ollut rohkeutta tunnustaa talouden tilaa. Budjettikuri repesi. Miettikää, mitä tapahtuisi tällä kertaa, jos meillä ei olisi hallituspuolueiden ryhmäkuria rajoittamassa uusia menonlisäyksiä. Ei olisi enää mitään estettä, miksi demarit eivät voisi keksiä uusia menonlisäyksiä sydämensä kyllyydestä. Väitän, että iso osa kansanedustajista sortuisi vaalipopulismiin ja hyväksymään uusia menolisäyksiä. Meillä ei kertakaikkiaan ole siihen tällä kertaa varaa.

Tämä on se keskeinen juttu. Ensi vuoden budjetti on vihdoinkin kiristävä. Se on hyvä alku säästöjen tiellä. Budjettikuria ei pidä missään nimessä riskeerata. Siksi meidän pitää hylätä ennenaikaisten vaalien mahdollisuus, vaikka se kovasti houkuttelisikin.

Sen sijaan yhden asian haluan tehdä selväksi: kokoomuksen ei pidä enää mennä samaan hallitukseen SDP:n ja vasemmistoliiton kanssa. Sellaista en voi hyväksyä. Sellaisesta hallituksesta ei todistettavasti ole Suomelle muuta kuin haittaa.

Kokoomuksen on kerrottava reilusti oma vaihtoehtonsa, joka on julkisen sektorin supistaminen, veronalennukset ja sellaiset rakenteelliset uudistukset, joilla työn tekeminen ja teettäminen tehdään kaikissa olosuhteissa joutenoloa kannattavammaksi.

Sen jälkeen kokoomuksen on tavoiteltava hallitusta yhdessä ei-sosialististen puolueiden kanssa.

Julkaistu Uuden Suomen blogissa.