Päivähoidossa huomio ryhmien pienentämiseen

Päivähoidossa kuohuu taas. Opetusministeriön esitykset varhaiskasvatuslain uudistuksiksi ovat saaneet alan työntekijät takajaloilleen. Keskiviikkona kaikki varhaiskasvattajat, pois lukien opettajat, järjestivät mielenilmauksen varhaiskasvatuslain uusia koulutusvaatimuksia vastaan.

En ole poliittisten lakkojen suuri ystävä, mutta tällä kertaa lastenhoitajat toimivat ymmärrettävällä asialla.

Nykyisin laki edellyttää, että yksi kolmasosa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on joko lastentarhanopettajia tai sosionomeja. Uuden lain myötä kahden kolmasosan henkilöstöstä pitäisi olla korkeakoulutettuja. Lisäksi sosionomit eivät voisi enää toimia lastentarhanopettajina, vaan lastentarhanopettajien pitäisi kaikkien olla yliopistoista valmistuneita.

Ajatus varhaiskasvatuslain taustalla on ymmärrettävä. Halutaan, että varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on mahdollisimman hyvä pedagoginen osaaminen ja että korkeasti koulutetut kasvattajat voivat kommunikoida keskenään pedagogisista kysymyksistä.

Ongelma mekaanisissa koulutusmitoituksissa tulee siinä, että jo nyt lastentarhanopettajista on pula ja ryhmäkoot ovat liian isoja. Kun yliopistokoulutettuja lastentarhanopettajia on enemmän, se itse asiassa mahdollistaa vielä suuremmat ryhmäkoot. Se on väärä suunta.

Kirjoitin maaliskuussa (https://www.verkkouutiset.fi/lastentarhanopettajia-saa-kun-maksaa/) siitä, miten vaikeaa nykyisillä palkoilla on saada riittävästi lastentarhanopettajia. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asia on ollut hyvin haasteellinen ja kustannuksia on yritetty hillitä ongelmallisella palkkakartellilla.

Jos lastentarhanopettajia halutaan, siitä pitää pystyä maksamaan. On selvää, että tulevaisuudessa lastentarhanopettajien työhön kohdistuu palkankorotuspaineita. Lastentarhanopettajat ja -hoitajat ovat palkkansa ansainneet ja heille pitää kyetä myös tulevaisuudessa maksamaan paremmin, jotta ammattilaisia saadaan ylipäänsä töihin. He tekevät mittaamattoman arvokasta työtä lastemme hyväksi.

Esitin aiemmassa kirjoituksessani, että parhaiten kilpailu hoitaa tehtävän, kun helpotetaan yksityisen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen toimintakenttää esimerkiksi palvelusetelein täydentämään palvelutarjontaa. Laajempi palveluvalikoima pitää huolen myös siitä, että kilpailun kautta päivähoidon ja varhaiskasvatuksen laatua pyritään maksimoimaan.

Kun säädetään uusia tiukkoja koulutusvaatimuksia, se lisää kustannuksia entisestään todennäköisten palkankorotusvaateiden päälle.

Kunnille ja kaupungeille kovenevat koulutusvaatimukset tulevat kalliiksi. Kuntatyönantajien mukaan muutokset tarkoittavat vähintään 2,3 prosentin menolisäyksiä varhaiskasvatuksen palkkakustannuksiin vuosittain.  On ongelmallista, että tulevaisuudessa sosionomeiksi opiskelevat eivät pääsekään hakeutumaan lastentarhanopettajiksi, minkä lisäksi työmarkkinoita heikennetään lastenhoitajien osalta. Suurena vaarana on, että kiristyvien pätevyysvaatimusten myötä alalla tuhannet päivähoidossa työskentelevät menettävät työpaikkansa.

Meidän pitää päästä eroon tiukoista, mekaanisista lainsäädännöllisistä raameista. Ne eivät itsessään paranna mitään. Lapsiemme maksimaalisen hyvän päivähoidon kannalta on paljon olennaisempaa, että päiväkodit kykenevät houkuttelemaan töihin motivoituneita ja osaavia työntekijöitä kuin se, mikä heidän koulutustaustansa on. Edelleen päiväkotien pitäisi pystyä kilpailemaan mahdollisimman hyvillä yksilöllisillä ratkaisuilla. Toiminnan tuloksellisuuden pitäisi ratkaista sen sijaan, mitkä ovat mekaaniset vaatimukset.

Muodollinen korkeakoulutus ei voi olla ainoa tae laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Paljon olennaisempaa on nykyisen henkilöstön motivaatio, työn arvostus, riittävän pienet ryhmäkoot ja osaavan henkilöstön riittävä määrä lapsiryhmää kohden.

Kun vanhemmilta on kysytty mitä he pitävät varhaiskasvatuksen tärkeimpänä antina lapsilleen, ovat vastaukset olleet yksiselitteisiä. Vanhemmat haluavat lapsilleen turvallisuutta, aikuisten läsnäoloa, yksilöiden huomiointia ja syliä.

Nyt järki käteen opetusministeriössä. Näin poikkeuksellisia muutoksia ei ole tarve edistää. Meillä on upeita ihmisiä ja ammattilaisia jo nyt maailman parhaassa päivähoidossa. Suurin parannus tapahtuu yksinkertaisesti noudattamalla nykyistä varhaiskasvatuslakia ja asetusta lasten päivähoidosta. Lastemme hyvinvointi on yksinkertaisia tekoja, ei hallinnollista byrokratiaa ja muodollisia pätevyyksiä.

Kirjoitus on julkaistu Uuden Suomen blogissa.