Jo riittää sosiaalidemokratia!

1.5.2014 Francis McCarron

VAPPUPUHE: 1. toukokuuta 2014 klo 12.30 Lahden Vappumarkkinoilla väliaikaisella torialueella

Arvoisat kuuntelijat ja ystävät,

sosiaalidemokraattien talouspolitiikka on tuhoamassa köyhien ja keskiluokkaisten ihmisten tulevaisuuden.
Kun ensikertalaisena valtuutettuna on päässyt seuraamaan Lahden poliittista päätöksentekoa, jossa perussuomalaiset ja vihreät ovat hypänneet sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton viivytystaistelun ja umpikujan kärryyn, en voi muuta kuin esittää pahoitteluni kaikille alueen ahkerille ja tulevaisuudenuskoisille ihmisille. On vastenmielistä seurata kuinka nämä sosialistit vähät välittävät alati paisuvasta julkisen sektorin alijäämästä, ja päinvastoin, pyrkivät paisuttamaan sitä suojatakseen omat intressinsä. Lisäämällä veronmaksajien taakkaa ja vaatimalla lisää työpaikkoja julkiselle puolelle sosiaalidemokraatit ja heidän apupuolueensa heikentävät kaupunkilaisten mahdollisuuksia laadukkaisiin palveluihin myös tulevaisuudessa. Samalla he suojelevat oman äänestäjäkuntansa lyhytnäköistä etua rasvaisimman AY-perinteen mukaan. Juhlavasti puolueiden yhdessä sovitulla valtuustosopimuksella on pyyhkäisty ”vihervasemmistolaisten perussosialistien” takapuolta.
Jostain syystä kunnallispolitiikassa vallitsee käsitys, että veroja kiristämällä voidaan saada aina lisää tuloja kaupungin kassaan, taata palveluiden jatkuvuus, ja että tämä ei ole koskaan pois keneltäkään muulta. Ajatus on väärä ja edustaa modernia samppanjasosialismia pahimmillaan. Poliitikoista on toki miellyttävämpää luvata äänestäjille aina uusia palveluita ja etuoikeuksia ilman, että niistä täytyisi itse maksaa mitään. Tosiasia on kuitenkin, että joku ne kaikki lupaukset aina maksaa.
Oikeasti meidän pitää pystyä katsomaan kansalaista silmiin ja luvata, että teemme kaikkemme, jotta hyvinvointiyhteiskunnan pakollinen turvaverkko säilyy. Siihen eivät kuitenkaan kuulu veronkorotukset, joilla kustannetaan erilaisten ryhmien etuoikeuksia, hauskoja kulttuuri- tai urheilurientoja, lautakuntien Lapin-matkoja tai hallinnon loputonta paisuttamista. Kaupungin ei kuulu omistaa valtavaa kiinteistömassaa, jonka korjausvelka jatkaa paisumistaan. Kaupungin tulee mahdollistaa lakisääteiset palvelut, ei toimia grynderinä tai tapahtumajärjestäjänä. Yksinkertaistaen, julkisen sektorin tulee toimia palveluiden mahdollistajana, ei tuottajana.
Meidän on uskallettava antaa ihmisten itse käyttää omat rahansa. Jos kansalaiset oikeasti haluavat lukea uusinta kirjallisuutta, kannustaa paikallista jääkiekkoseuraansa tai kuunnella kansainvälisiä tähtiä kotikulmillaan, he ovat myös valmiit maksamaan siitä omilla rahoillaan. On yksilön ajattelua alentavaa kuvitella, että verottamalla ensin merkittävä osa hänen tuloistaan kunnalliselle päätöksentekokoneistolle, ja sitten uudelleen allokoimalla ne eri tahoille, rahat tulisivat yksilön kannalta paremmin käytetyksi. Tämä klassinen ajattelumalli, jossa yksinkertainen rahvas ei ymmärrä omaa etuaan ilman eliitin opastusta korostuu edelleen demareiden ja vasemmiston ajattelussa.
Lahtelaisten on ymmärrettävä, että kotikaupunkimme menestys riippuu sen houkuttelevuudesta uusille työtä tekeville asukkaille ja erityisesti yrityksille, jotka haluavat kaupunkiimme investoida. On aivan sama kuinka korkealle hinaamme veroprosentin, jos meillä ei ole sille maksajia. Fakta on kuitenkin, että mitä enemmän kaupungissamme on yrityksiä ja veronmaksajia, sitä enemmän meillä on verotuloja. Näin voimme laskea kaupunkilaisten verotaakkaa ja houkutella alueellemme yhä lisää ihmisiä ja yrityksiä. Meidän on uskallettava rikkoa negatiivisuuden ja veronnostojen kierre, ja luotava tilalle onnistumisten oravanpyörä.

 

Keskiluokan etu on köyhänkin etu!
Yhteiskunnallinen järjestelmä voi olla mitä vain. Aina on ollut köyhiä ja rikkaita sekä joku ryhmä siinä välissä. Nykyään me olemme lähes kaikki tuossa välimaastossa.
Jatkuvan palvelu- ja tukiviidakon paisuttaminen ei ole rikkaiden, keskiluokan eikä köyhienkään etu. Näiden ihmisten hyvinvointi ei riipu siitä kuinka paljon he saavat ”ilmaista” hyvää kunnilta ja valtiolta. Heidän hyvinvointinsa riippuu siitä, että he saavat opiskella, tehdä töitä ja yrittää.
Oleellista tässä on yhteiskunnallisen etenemisen mahdollisuus. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus opiskella omien kykyjensä mukaan taloudellisen taustan sitä estämättä. Toisilla on aivot, toisilla muita taitoja, lopputulos voi olla erinomainen kumpaakin reittiä.

 

Ei ole oikein, että yritykset eivät voi palkata ihmisiä tarpeellisiin töihin johtuen sietämättömän kovasta kustannustasosta. Pääasiassa ongelma ei ole työntekijän palkka, vaan siitä koituvat suunnattomat sivukulut. Nämä sivukulut menevät suoraan valtion, kuntien, eläkeyhtiöiden ja ay-liikkeen pohjattomaan kassaan. Sosialisteille ja julkisen hallinnon byrokraateille onkin oikeasti tärkeämpää, että meillä on riittävän suuri armeija työttömiä ja syrjäytyneitä sekä köyhiä, jotta heidän tehoton ja silti erittäin työllistävä sekä kallis aparaattinsa saa oikeutuksensa.

 

Nykyinen ”hyvinvointivaltion” malli on sietämättömän kalliilla ylläpidettävä köyhyysloukku.

 

Rikkaimmalle yhdelle prosentille suomalaisista tällä keskustelulla ei ole merkitystä. Rikkaita ihmisiä Suomessa on vain noin 20 000, jos rikkaaksi luokitellaan yleisen luokituksen mukaisesti henkilöt, joilla on kiinteistöomistuksen lisäksi yli miljoonan dollarin arvosta muuta omaisuutta. Kun on oikeasti rikas, on oikeastaan yhdentekevää, mitä kunta tai valtio tekee. Julkiset tulonsiirrot eivät merkitse mitään ja julkiset palvelutkin ovat lähinnä Sailaksen leikkauslistoilta tuttuja. Jos yhteiskunta oikeasti osoittautuu rikkaalle hankalaksi paikaksi asua ja elää, voi aina vaihtaa maisemaa henkiseltä ilmastolta raikkaammalle seudulle.
Ajankohtaisena esimerkkinä voidaan ottaa Björn ”Nalle” Wahlroos. Minulta kysyttiin, miksi puolustan Wahlroosin oikeutta muuttaa Ruotsiin.
Björn ”Nalle” Wahlroos on minulle täysin yhdentekevä henkilö. Kerran olemme tavanneet ja tuskinpa miehellä minustakaan muistikuvaa on; rahaa olin yhteen projektiin pyytämässä.  Hänen näyttämänsä esimerkki Ruotsiin muuttamisesta on tietynlainen provokaatio, mutta kuitenkin mielestäni erinomaisen tarpeellinen keskustelunavaus jälleen kerran.
Pointti on se, että pelkästään veroja jatkuvasti kiristämällä ei luoda minkäänlaista uutta vaurautta, jota tämä “superyhteiskunta” voi sitten tulonsiirtoina köyhimmille jakaa. Veroja alentamalla saavutetaan dynaamisia vaikutuksia, kun aiemmin kannattamattomatkin työt kannattaa tehdä.

 

Hyvä on myös muistaa, että suurin osa tämän “superyhteiskunnan” palveluista on tulonsiirtoja keskiluokalta keskiluokalle. Sinulta minulle ja minulta sinulle. Näin teidän ja minun lapset voivat uida ja harrastaa liki ilmaiseksi oikeisiin kustannuksiin nähden. Te pääsette teatteriin edullisesti ja minä – noh – ilmaiseksi kun minulla on valtuustokortti, jonka me kaikki taas olemme veroissa maksaneet. Mutta ne oikeasti tarpeessa olevat saavat vain murusia.
Jotta hekin pääsisivät kiinni tähän “superyhteiskuntaan” pitäisi sinun ja minun olla valmiita luopumaan edullisista keskiluokan toisilleen maksamista palveluista. Vain tällöin veroja voitaisiin oikeasti alentaa sellaiselle tasolle, jossa oikeasti köyhien kannattaisi ottaa vastaan työ kuin työ, ja yrittäjän kannattaisi heillä teettää työ kuin työ. Rikkaiden hyysäämisessä tai rankaisemisessa ei ole kummassakaan mitään järkeä.
Nallen liike osoittaa oikeastaan vain sen, että tehdään yhteiskunnassa niin tai näin, rikkaat pärjäävät aina. Keskiluokasta ja oikeasti köyhistä ei sen sijaan ole mitään takeita. Kun kannattava yritystoiminta käy vähemmän kannattavaksi esimerkiksi kiristyvästä verotuksesta tai sääntelystä johtuen, hankkiudutaan yleensä eroon vähiten tuottavasta työstä, joka valitettavan usein on juuri yhteiskunnan oikeasti köyhien työtä.
Jos veronkiristykset jatkuvat, käyvät keskiluokkaisetkin ammatit kannattamattomiksi ja köyhtymisen kirous jatkuu. Ostovoima heikkenee, kulut nousevat, hyvän kierre kuihtuu ja muuttuu negatiiviseksi mustaksi aukoksi. Nykymenolla köyhät köyhtyät, keskiluokka kurjistuu (te ja minä) ja, niin, niille rikkaille tällä ei ole mitään väliä, kun ne voivat muuttaa vaikka sinne Ruotsiin!

 

Antakaa meille meidän rahamme!
Suomalaisen yhteiskunnan taloudellinen ahdinko koskettaa nimenomaan meitä muita kuin rikkaita suomalaisia. Suomalainen yhteiskunta on säälimätön köyhiä, työttömiä, palkansaajia ja yrittäjiä kohtaan.
Köyhät pidetään köyhinä, työttömät työttöminä.  Palkansaajat ja yrittäjät pidetään veroilla, järjettömillä säännöillä sekä erilaisilla taksoilla tiukassa kuristusotteessa, jolla kaikki luovuus ja yritteliäisyys saadaan sammutettua. Jos henkilö tai yritys erehtyy menestymään, muistetaan heitä välittömästi kiristyvällä verotuksen progressiolla ja arvolisäveropumaskoilla. Jotta yritys ei vahingossakaan erehtyisi palkkaamaan lisää henkilöstöä, on niille säädetty jyrkkä yhteistoimintalaki, joka suorastaan estää yrityksiä kasvattamasta henkilöstöään yli 20:n.
Kun yrityksillä menee hyvin, ne palkkaavat lisää henkilöstöä ja maksavat näille parempaa palkkaa, jotta saavat tarvitsemansa osaajat itselleen tuottavaan työhön ja näin työntekijät, työttömät ja köyhät hyötyvät. Kun yrityksillä menee huonosti, on tilanne päinvastainen.
Jo tällä yksinkertaisella yhtälöllä pitäisi olla selvää, että kaikki yhteiskunnan kehityspanokset pitäisi mennä yritystoiminnan esteiden hävittämiseen. Meidän onkin kysyttävä: Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää?
Julkisen sektorin työpaikat ovat kaikki kategorisesti riippuvaisia yksityisen sektorin maksamista veroista. Vaikka julkisella sektorilla tehdään paljon tärkeää työtä kuten hoitoalalla, poliisissa ja puolustusvoimissa, eivät ne kuitenkaan voi olla olemassa ilman yksityisen sektorin luomaa vaurautta. Hetkellisesti tämä asia on tietenkin mahdollista kuten Pohjois-Korea ja Neuvostoliitto ovat meille osoittaneet.
On turha huutaa lisää työpaikkoja julkiselle puolelle, sillä se vain pahentaa yhteistä velkataakkaamme. Yhtälailla on turhaa jakaa yhteisiä verorahojamme ihmisille ja yrityksille tehottomina tukina. Parasta tukea ihmisille ja yrityksille on olla perimättä heiltä alun perinkään ylisuuria veroja ja taksoja hallintoeliitin järjestämän byrokratian ylläpitämiseksi. Samoin on päästävä eroon ajattelusta, jossa valtio tai kunta tietää, mikä on parasta ihmiselle tai yritykselle. Meidän on sen sijaan luotettava ihmiseen eteenpäinpyrkivänä ja älykkäänä toimijana.
Jotta yhteiskunta voi säilyä, sen on tunnuttava oikeudenmukaiselta sen jäsenille. Köyhtyvä keskiluokka ja orjien tapaisena paarialuokkana pidettävät työttömät ja köyhät eivät suostu loputtomasti katsomaan pienen nomenklatuuran puuhastelua yhteiskunnan alasajossa. Palkinto työstä, riskin ottamisesta ja luovuudesta kuuluu sen tekijälle, ei kenellekään muulle.
Kokoomuslaisten on toimittava yhtenäisesti ja muutettava yhteiskunnallista ajattelumallia, jonka mukaan kiristyvä verotus toisi yhteiskunnalle lisätuloja. Verotus ei ole nollasummapeliä. Jokainen veronkorotus on poissa yksityisten ihmisten kulutuksesta ja yritysten investointimahdollisuuksista. Korkeampi verotus vähentää yksilöiden ja yritysten taloudellista toimintaa, jolloin verotettavaa tuloa on vähemmän.
Kokoomuksen käynnistymässä olevassa puheenjohtajakisassa kisaan tähän mennessä ilmoittautuneet ehdokkaat ovat arvioineet, että oikeisto/vasemmisto- sekä liberaali/konservatiivi-luokittelut ovat käyneet tarpeettomiksi. He ovat osin oikeassa: yhteiskunta on kehittynyt.
En voi olla ottamatta esiin klassista nelikenttämallia jonka kaikki varmasti muistavat. Siinähän oikeisto-vasemmisto -akseli ja liberaali-konservatiivi-akseli risteävät ja luokittelevat meistä jokaisen ajattelumme perusteella johonkin neljästä lokerosta. Tällaisen ajattelun ja jaottelun aika on auttamatta ohi. Jäljellä on enää kaksikenttä, joka kuvastaa vapauden ja pakkovallan taistelua. Länsimainen ja oikeistolainen vapausajattelu lähtee yksilön, eli sinun ja minun, vapaudesta valita ja määrätä itse omasta elämästä – vapaudesta luoda itselleen hyvinvointia, sekä uskosta siihen, että yksilö tietää itse mikä on itselleen parhaaksi. Oikeistolaisuutta ei ole mitään syytä hävetä, vaikka historiallisesti sanaa ”oikeistolainen” on lyömäaseena sosialistien ja pakkovallan edustajien piirissä käytettykin. Moderni oikeisto puolustaa vapautta, aina!
Valitettavasti esimerkkejä pakkovallasta suomalaisten arjessa on useita. Alkon monopolin tehtävä on rajoittaa kansalaisten alkoholin käyttöä ja toisaalta kasvattaa valtion verokertymää. Itse ainakin haluaisin purkaa tällaista skitsofreenista sääntelyä ja vapauttaa holhouksesta. Pakkovalta rajoittaa informaatiota. Minkä takia esimerkiksi julkinen hallinto panttaa tilastoja parhaista kirurgisista sairaaloista? Syy tähän on tietenkin se, että julkinen sektori suojelee itse itseään. Pakkovalta hyväksyttää toimensa vain tekemällä itsensä tarpeelliseksi, tässä se onnistuu rajoittamalla ja pakottamalla. Pakkovallan kasvot eivät kuitenkaan löydy sääntelyistä tai pakotteista, ne löytyvät yhteiskuntaamme elinvoimaa syövän tavoin nakertavasta sosiaalidemokraattisesta ajattelusta.
Valitettavasti pakkovalta haastaa vapautta myös kansainvälisen politiikan kentällä. Yhä enenevissä määrin tekee kylmän sodan maailma paluuta eurooppalaisten ja suomalaisten arkeen. Olemme kaikki saaneet nähdä kuinka Ukrainassa, lähellä Euroopan sydänmaita imperialistinen naapurimaamme Venäjä työntää pistintään eurooppalaisten puurolautaseen. Leninin parhaiden vallankumousoppien mukaan mies työntää pistintään puuroon aivan niin kauan kuin se sinne uppoaa. VASTA kun mies tuntee pistimensä kalahtavan kylmään teräkseen vetää hän sitä taaksepäin. Putinin Venäjä noudattaa tätä doktriinia aivan niin kauan kuin länsi, johon mekin kuulumme, pysäyttää tuon pistimen kylmällä teräksellä ja kuumalla tulella.
Ensimmäiset viitteet kylmän sodan paluusta ja Venäjän laajentumishaluista nähtiin Virossa vuoden 2007 Pronssisoturikiistassa. Venäjä ei kuitenkaan silloin uskaltanut lähettää joukkojaan ”auttamaan” venäjänkielistä vähemmistöään Virossa, koska Viro oli ja on Naton jäsen. Vastassa ei ollut pehmeä neuvostoaikainen pronssi, vaan kylmä Naton teräs.
Jatkoa seurasi seuraavana vuonna Naton rauhankumppanuusmaassa Georgiassa. Muutamassa päivässä Georgia menetti 10  prosenttia pinta-alastaan Venäjän provokaatioiden seurauksena. Venäjä ei pelännyt toimia sotilaallisesti, koska tiesi Georgian olevan yksin. Viime kädessä Venäjän valloitussodan Georgiassa lopetti kuitenkin Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen saapuminen Tbilisiin.  Muistuttaisin, että Suomi on Natolle samanlainen ”rauhankumppanuusmaa”.
Viimeistään nyt Ukrainan kriisin myötä on meidän suomalaistenkin havahduttava uuteen todellisuuteen omalla takapihallamme!

 

Venäjän valtiovarainministeriö on ilmoittanut, että vuonna 2014 puolustusbudjetti kasvaa huimat 18 prosenttia yhteensä noin 2500 miljardiin ruplaan (n. 50 miljardia euroa, 3,4 % BKT:sta). Tämä on noin 20  prosenttia valtion kaikista menoista.
Suomessa sen sijaan puolustusvoimiin kohdistuu vuositasolla 10 prosentin säästötavoite tämän hallituskauden aikana.
Vaikka on vaikea kuvitella Suomea kohtaavaa valloitussotaa lähitulevaisuuteen, emme saa heittäytyä lastuksi maailmanpolitiikan laineille. Suomella tulee olla uskottava ja itsenäinen puolustus, joka toimii riittävänä ja realistisena uhkana ulkoiselle viholliselle. Puolustusvoimien säästöt ovat lyhytnäköinen ratkaisu, kun maailmanpoliittista tilannetta on vaikea ennustaa 20 vuoden päähän tai edes muutaman vuoden päähän.
Suomella on kaksi vaihtoehtoa puolustuksen järjestämiseksi. Ensimmäinen vaihtoehto pohjaa liittoutumattomuuteen. Jotta puolustusvoimat toimisivat uskottavana pelotteena mahdollisen hyökkääjän kannalta, armeijan varustelutason pitäisi olla teknologialtaan samalla tasolla kuin hyökkääjällä. Lisäksi reserviläisarmeijan pitäisi olla vahvuudeltaan riittävän iso, sekä taidoiltaan ja kunnoltaan iskukykyinen. Riittävät investoinnit edellyttäisivät puolustusmenojen kasvattamista vuosittain vähintään Venäjän panostuksia vastaavasti. Valtiontalous huomioon ottaen se ei ole realistista. Tämä on huomattu myös arvostetussa upseerikunnassamme, josta enää 10 prosenttia uskoo koko maan puolustamisen olevan mahdollista!
Hyvät ystävät, hälytyskellojen olisi syytä soida!

 

Toinen vaihtoehto on sotilaallinen liittoutuminen. Pitää olla realisti. Laajemman aseellisen konfliktin kohdalla lopputuloksen ratkaisee liittoutuminen. Mikään ei ole potentiaaliselle, laajentumishaluiselle hyökkääjälle mieluisampi kohde kuin liittoutumaton maa, johon hyökkääminen ei aiheuta riskiä ydinsodasta.
Suomelle ainoa järkevä liittolainen on länsi. Euroopan unionin myötä Suomi kuuluu jo poliittisesti länteen, mutta sotilaallista suojaa Suomella ei ole, koska se ei ole liittynyt läntisen Euroopan yhteisestä puolustuksesta kohta jokaisessa EU-maassa huolehtivaan Natoon. Tilanne on absurdi.
Suomen on aika hakea Nato-jäsenyyttä niin pian kuin mahdollista. Käytännössä tähän pitää pyrkiä seuraavalla vaalikaudella, koska nykyisellä hallituskokoonpanolla mikään Suomen puolustuskykyä lisäävä ratkaisu ei näytä mahdolliselta.
Nato-jäsenyydestä huolimatta Suomen on taattava puolustusvoimilleen riittävä rahoitus puolustuskyvyn ylläpitämiseen ja kaluston modernisointiin. Se edellyttää puolustusvoimien säästöjen purkamista. Natosta huolimatta Suomen puolustamiseksi paras ratkaisu on edelleen yleinen asevelvollisuus.
Suomi on puolustamisen arvoinen maa, ja sellaisena se tulee pitää. Meidän pitää kyetä tekemään kovia valintoja lähitulevaisuudessa siitä, aiommeko puolustaa kalliilla lunastettua maatamme myös tuleville sukupolville. Yksin on koulun pihallakin kylmä.
Meillä kokoomuslaisilla on edessämme historiallinen valinta, kun tulevan kesän puoluekokouksessa valitsemme Suomelle uuden suunnan. Me emme valitse ainoastaan puolueemme puheenjohtajaa, me valitsemme maallemme pääministeriä ja uutta poliittista suuntaa. Puoluekokous on meille mahdollisuus viitoittaa tietä tulevaisuuden elinvoimaiseen Suomeen.

Mutta mikä tärkeintä, meidän tulee asettua vapauden puolelle pakkovaltaa vastaan, aina, niin arkena kuin näin vappunakin.

Iloista Vappua! Glada Vappen!

Julkaistu Uuden Suomen blogissa.