Fiilistelyä yrittäjyydestä

22.8.2012 Francis McCarron

Yrittäjyydestä

Oman kokemukseni mukaan meitä yrittäjiä on erilaisilla motiiveilla toimivia joka lähtöön. Mielestäni on tarpeetonta yrittää liiaksi profiloida ihmistyyppejä jotka lähtevät yrittäjiksi tai vaikkapa hoitoalalle töihin. Oikeastaan ainoa asia mikä lähes aina yhdistää ”yrittäjämäisesti
ajattelevia ihmisiä” on inho nähdä mahdollisuuksien valuvan käsistämme ja olla
tekemättä asialle mitään. Eli kun meille tarjotaan mitä tahansa mahdollisuutta
on siihen tartuttava, kävi miten kävi! Muitakin motiiveja on, kuten raha, työn
vapaus, idealismi tai vaikkapa itsensä toteuttaminen. Kuitenkin kokemus on osoittanut,
että yrittäjiä ajaa eteenpäin vimma tarttua mahdollisuuksiin, mitä muut eivät
näe tai eivät luonteenlaadustaan johtuen kykene muuttamaan toiminnaksi.

Itselleni tarjoutui mahdollisuus lähteä jatkamaan perheyritystämme
Kelttikorut.com sukupolvenvaihdoksen myötä. Vanhempieni yrittäjätausta on
muokannut perheemme ajattelua jo 30 vuotta ja on vääjäämättä jättänyt jälkensä
myös tähän valtiotieteilijään. Itse en ole ihan varma miksi lähdin jatkamaan
yritystä ja jätin samalla ”varman” työpaikan EU projektissa. Osasyynä olivat
varmasti loputtomilta tuntuvat luovuuden kieltävät säännöt ja mahdottoman
heikko palkkakehitys. Kenties syitä oli muitakin, mutta näin jälkeenpäin
ajatellen on valinta ollut täysin oikea. Ainoa asia jota olen osannut kaivata,
on työkaverien yhteisö. Yrittäjänä saa todellakin touhuta mitä haluaa, mutta
myös vastuu on aina vain ja ainoastaan itsellä. Jos sattuu olemaan
onnekas ja on varaa sekä syytä palkata henkilökuntaa, on hyvä muistaa, että
vastuu tapahtumista on kuitenkin aina itsellä. Ehkä huvittavinta on huomata
kuin aikaisemmin työsuhteessa kahvitauot, ruokatunnit ja ”vessakäynnit” olivat
äärettömän tärkeitä tapahtumia joista pidettiin kiinni lähes Jumalallisella
oikeutuksella. Niin ovat ne nyt lähes merkityksettömiä! Kun tekee omaan pussiin,
omalla ajalla ja omia asioita, niin eipä siinä osaa oikein kaivata SAK:ia
saavutettuja etuja.

Kelttikorut ovat historiallisten taideteosten ja tarinoiden
tuomista nykyaikaan koruiksi, joita ihmiset haluavat ostaa itselleen ja
ystävilleen. Korujen pitää kestää sekä aikaa, että käyttöä ja silti niiden on
oltava riittävän edullisia jotta jokaisella on niihin mahdollisuus ihastua.
Malliston tulee aina olla sekä ajaton, että uusi ilman, että korut menettävät
historiallisen identiteettinsä. Paikka paikoin työ on hyvinkin raadollista
myyntityötä toreilla ja turuilla. Joskus ollaan tyylikkäillä messuilla ja
toiste taas toimistolla pakkaamassa nettikaupan tilauksia. Parhaimmillaan
yrityksessä on työskennellyt 5 ihmistä kun taas tammi/helmikuun hiljaisina
hetkinä yrittäjä painaa pakollisia rutiineja täysin yksin. Keskeistä on
kuitenkin, että aina on tehtävä rahaa jostain suunnasta. Samalla kun on innostavaa
tehdä kauppaa ja ynnätä yhteen myynnin tuloksia, on rahan jatkuva ajattelu myös
rasittavaa. Harva palkansaaja ymmärtää pienenkin yrityksen maksuliikenteen
kokoa. Jos vaikka rahaa tulisikin ovista ja ikkunoista, yleensä vastaavasti
takahuoneessa on uuni johon joukkueellinen miehiä seteleitäsi lapioi. Ja kun
olet selvinnyt velvoitteistasi asiakkaillesi ja toimittajillesi, kuvaan astuu
valtio joka haluaa aina vähintään kolmanneksen (yleensä enemmän) sinun rahoistasi
tekemättä mitään niiden eteen.

Yrityksen menestymisen kannalta on erinomaisen tärkeää, että
elämäntilanteesi on sopivassa tulokulmassa yrittäjyyteen. Itse lähdin hommaan
hieman päälle kolmekymppisenä ja aivan tuoreena isänä. Kohta kaksi vuotta
myöhemmin voin sanoa ajoituksen olleen huonoin mahdollinen. Isää ja aviomiestä
tarvittiin kotona enemmän kuin ikinä, ja samalla aloitteleva yritykseni
tarvitsi omaa vanhempaansa kellon ympäri, vain selvitäkseen omasta
pihtisynnytyksestään. Puolisolta vaaditaan valtavasti ymmärrystä ja voimia
tällaisissa tilanteissa. Onneksi kyseessä on ollut oikeasti perheyritys sanan
laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Iso kiitos kuuluu kaikille mukana
olleille. Suosittelen kaikille yrittäjiksi aikoville vakavaa pohdintaa näiden
aiheiden ympärillä. Rakkautta ei kannata uhrata mammonan alttarille.

Raha. Sitä on tehtävä jumalattoman paljon jotta tässä olisi
mitään järkeä. Ehkä tärkein neuvoni aloittaville yrittäjille on keskittyä
jatkuvaan myymiseen kaiken muun ylitse. Vannon, että hyvä myyjä on painonsa
arvoinen kullassa. Kun perustat yrityksen tulevat kulut vääjäämättä, joten
niitä on turha murehtia. Pitää keskittyä tekemään mahdollisimman paljon lisää
rahaa. Kuulostaa ahdistavalta, mutta siitähän tässä on kyse. Voit perustaa
yrityksesi mille tahansa ideologialle ja ajatukselle, mutta ilman rahaa sen
tarina jää vääjäämättä lyhyeksi. Joskus vauraassa tulevaisuudessa voin kenties
itse hengähtää ja olla hetken miettimättä rahaa. Kunnes se päivä koittaa, aion
tehdä ihan hirveästi lisää rahaa. Suosittelen sitä myös muille! ;-)

Julkaistu Uuden Suomen blogissa.