Aselain byrokratiaa kevennettävä ja ampumaratojen tulevaisuus turvattava

16.04.2015
Metsästys- ja harrastusaseiden hankinnan byrokratiaa on hankaloitettu kuluvalla hallituskaudella kohtuuttomasti. Viimeksi 27. helmikuuta 2015 eduskunta päätti uudesta ampumaratalaista. Laissa ei suuria muutoksia tullut, mutta yksi merkittävä heikennys kuitenkin. Uuden lain mukaan ase pitää säilyttää lataamattomana suojuksessa lukitussa autossa niin, ettei ase ole ulkopuolelta havaittavissa. Erityisesti tämä loppuosa on hämmentävä. Miten määritellään, ettei ase ole ulkopuolelta havaittavissa? Riittääkö esimerkiksi matto, joka laitetaan aseen päälle? Tuskin sillä aseen muodot erottuvat, jos tiukasti lakia tulkitsee. Tietysti Sedan-tyyppisessä autossa aseen voi laittaa takakonttiin, mutta miten farmareiden ja maastureiden kohdalla toimitaan? Useinhan metsästystoimintaan liittyvät myös koirat, joita ei pieneen peräkonttiin voi sulloa. Tämä lain kohta ja sen tulkinnat ovat heikkoja ja se tulisikin mielestäni poistaa. Tällaisia tilanteita tulee eteen erityisesti metsästysreissuilla tai kilpailumatkoilla, kun ase on autossa.

Istuva hallitus on ajanut myös tiukennuksia nykyiseen jo erittäin haastavaan ja tiukkaan aselakiin. Tavoitteena tulisi olla laki, joka mahdollistaisi aseharrastusten koko kirjon yksinkertaisella byrokratialla ja vähäisellä jälkivalvonnalla. Painon tulee olla prosessin alussa, jolloin viranomaisten tulee keskittyä lupaa hakevan henkilön henkiseen tasapainoon ja aiotun harrastuksen tosiasialliseen merkittävyyteen. Koko aseluvan hakuprosessi on kuitenkin kallis ja aikaa tuhottomasti vievä prosessi. Lääkärintodistus ja ”palikkatestiksikin” kutsuttu tietokoneella tehtävä soveltuvuuskoe ovat epävarmoja ja harhaanjohtavia. Iäkkäämmät harrastajat eivät välttämättä selviä tietokoneella tehtävästä testistä puutteellisista It-taidoista johtuen. Kuitenkin sama henkilö on voinut harrastaa metsästystä jo kolmekymmentä vuotta ja osaa taatusti käsitellä asettaan vastuullisesti. Ja vaikka lääkärien ammattikuntaa arvostankin, kuka heistä osaa oikeasti sanoa, mihin suuntaan yksittäisen henkilön mielenterveys ajan kuluessa liikkuu? Kyseessähän on kertakäynti, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset kohtaavat pikaisesti muiden kiireidensä lomassa, sekö sitten tuo lisäturvaa aseenkäyttöön?

Yksi tärkeä näkökulma on myös maanpuolustuksellinen. Suomessa on noin 650 000 aseenomistajaa, joista reilut 300 000 on metsästäjiä. Muu joukko koostuu urheiluampujista ja reserviläisistä. Tämä joukko on tärkeä niin maanpuolustuksen kuin aseenkäsittelytaidon säilyttämiseksi Suomessa. Tämän vuoksi on tärkeää, että poliittiset päättäjät tunnustavat myös ampumaratojen merkityksen koko aseharrastuksen hyvinvoinnille. Puolustusvoimien vetäytyessä yhä vähempiin harjoitusalueisiin, jäljelle jää kuitenkin huikealla ammattitaidolla rakennettuja ampumaratoja ja harjoittelualueita. Nämä harjoittelualueet tulee saattaa aseharrastajien käyttöön ilman lisääntyvää byrokratiaa. On täysin tarpeetonta asettaa hienosti toimiville ampumaradoille nyt kaavailtuja laukausmäärärajoituksia, jossa jo 10 000 laukausta tarkoittaisi laajempaa ilmoitusvelvollisuutta. Selvyyden vuoksi yksi aktiivinen kilpa-ampuja ampuu tuon määrän yksin vuodessa. Lisääntyvä sääntely tarkoittaa lisää kustannuksia ja velvoitteita, joista pienet ja keskisuuretkaan ampumaseurat eivät selviä. Riskinä on tietenkin, että harjoittelu villiintyy ja maahan syntyy ”pimeitä” ampumaratoja, jotka eivät ole minkään valvonnan piirissä.

Ampuma-ase harrastajat, metsästäjät ja reserviläiset ovat vastuullista väkeä, jotka ovat joutuneet ikävästi maalitauluksi muutamien väkivaltarikosten johdosta. Hysteeriset poliitikot ovat kiirehtineet näyttämään äänestäjilleen, että täältä pesee. Kuitenkaan murheellisten rikosten määrä ei ole laskenut. Vain byrokratiaa ja kustannuksia on lisätty sekä kunnollisten harrastajien elämää on hankaloitettu. Aselakia ja ampumaratalakia on muutettava ja turhaa sääntelyä purettava samalla, kun ampumaratojen tulevaisuus turvataan koko maassa.

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 16.04.2015